Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Kevät suorastaan vaatii tulppaaneja

Tulppaanit tölkissä

Ihan pitkästä aikaa oikealla kameralla kuvattu kuva. Vein tämän tulppaaniasetelman hangelle. Olihan hankikantokeli. 1/320, f11 ISO 200. teleobjektiivi käytössä.

Tässä on Riihimäen lasin Ilves-tölkki, jonka sisälle asettelin tulppaanit myötäpäivään kiertämään. Ne notkistuvat kummasti kun antaa niiden näivettyä. Liiat lehdet kannattaa ottaa pois. Sitten nestejännitys on niistä kadonnut, katkaistaan tyvet pois. Vino imupinta on parempi. Tulppaanit asetellaan astiaan. Tulppaani venyy helposti mittaa, jos se saa reilusti vettä. Pohjalle riittää siis noin sentin verran vettä.

Tämä asetelma on parhaimmillaan kylmässä paikassa. Sisätiloissa se saattaa hujahtaa hetkessä ulos tölkistä.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Maaseudun kevät galleriassa



Kevät tulvahti vastaan toukokuussa Korpilahden Höyrygalleriassa. Siellä oli Elina Kujansuun  taidenäyttely. Minulle kevään toivat erityisesti peltotöitä kuvaavat teokset. Harvoin taiteessa nähdyillä traktoreilla kynnetään, äestetään ja kylvetään. Lokit seuraavat valppaina, josko löytyisi napattavia matoja.


Elina Kujansuu Vapaa

Kun peltotyöt on tehty ja nurmi jo kasvaa, on aika päästää lehmät laitumelle. Tämän teoksen lehmissä asuu rauha. 

Lyöntimetalli tuo valoa teokseen
Elina Kujansuu Muisto valoisista ajoista
Nämä teokset on maalattu öljyväreillä pleksilasille ja lopuksi on lisätty lyöntimetallia.  Lyöntimetalli on teknisesti kuten lehtikulta ja se toimii ja sitä työstetään kuten lehtikultaa.
Tänä kesänä näitä töitä voi nähdä esimerkiksi Finn Medi 5:ssa (Biokatu 2, Tampere) kesä- ja heinäkuun ajan.

Kuvat ovat kännykkäkuvia, koska kännykkä on aina matkassa, mutta kamera harvoin.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Eka vuosi blogia

 Vuosi on kulunut ja olen saanut kolme seuraajaa ja reilut 4000 katselukertaa. Tralla-lal-la-laa.

Iltaisin lehdessä on punainen väri.
Lummetulppaani Johann Strauss tuokoon iloa teille lukijani

Olen aivan hämmästynyt tästä väen paljoudesta, joita täällä vilisee.

Kiitos teille täällä piipahtaneet:


Suomi
3112
Venäjä
485
Yhdysvallat
362
Saksa
59
Ukraina
26
Alankomaat
23
Ruotsi
11
Ranska
10
Kiina
6
Brasilia
5 ja monet muut, joita ei luettelossa näy.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kortti kertoo keväästä

Perhoset lentävät keväisellä sinitaivaalla
Kortin sinitaivas enteilee kevättä
Kummitytölle tein kortin. Aikaa oli vähän, mutta hyvää lopputulosta toivoin. Saaja on 14-vuotias ilmiömäisen hyvä piirtäjä. Tavoittelin siis taiteellista lopputulosta.

Samalla hetkellä oli menossa nukkekodin tapetointi. Tapetteja siis pyöri siellä täällä. Otin kohokuvioidun luonnonvalkoisen tapetin palan, johon pyyhkäisin kolmea erilaista sinistä Deco-akryyliväriä. Pinnasta tuli epätasainen ja kirjava. Muutaman perhosen liimasin vielä iloa tuomaan.

Kortti lähti matkaan lämpimin ajatuksin.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kusudama-kukat eivät jää varjoon.

Kusadama-kukat eivät jää huomaamatta
Kukkapajassamme on aherrettu myös tällaisten paperikukkien parissa. Etualalla on aito kusadama-kukka ja taaempana muunnelma.Olen oppinut tämän kierrätyskorukurssilla. Vinkki oli silloin kirjasta Kirjan uusi elämä. Origami taittelussa on tärkeätä tarkkuus, huolellisuus ja pitkämielisyys. Siis kissanmieli!

Puttipajan valikoimista löysin tämän ikääkuin vesiväreillä maalatun paperin. Kauniit siniset sävyt jätin kauppaan, sillä ne eivät nyt istu tähän juhlaan.

Oh so ihana -blogissa on hyvä ohje perus kusadaman taitteluun. Nyt en muuten tiedä kumpi on oikea termi: kusudama vai kusadama. Kertokaapa minulle.

Kuvaustiedot f8 ja 1/60. Lisävaloa tuli vaaleankellertävästä epäsuorasta auringonpaisteesta.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Juhlat viimeiseen PILKKUun asti!

Käsityönä valmistettu huopakoru istuu kesäiseen juhlaan
Kesän airut, vihreä rintakoru sopii leninkeihin
PILKKU-koru toimii myös kesäisessä pukeutumisessa. PILKKU pilkkujen joukkoon. Voit valita korusi joko sävy sävyyn tai joskus kontrasti raikastaa juhlapukeutumista.

Tämä vilpoinen kesämekko on ommeltu Eurokankaan malliston kankaasta Jukka Rintalan kaavalla, joka löytyy Suuren käsityölehden sivuilta. Samankaltaista kuviointia löytyy trikoissa, liekö marimekkoa.

Huopakauppa on nyt Facebookissa. Käy tykkäämässä!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevättä ilmassa

Mehiläinen ahkeroi krookuksessa.
Tässä on varmat kevään merkit. Kevään ensimmäiset krookukset ja mehiläinen jo heti ahkerana työssään. Koko turkki on jo keltaisenaan. Taskut oli jo täynnä mesivarastoja, noin 3 mm pallukka jaloissa.

Kuvaustiedot f14 ja valotus 1/125, ISO 100, 300mm objektiivi. Kello 16 iltapäivän laskevan auringon pehmeä valo.