lauantai 31. toukokuuta 2014

Yrtti ja ruukku

Timjami ruukussa

Jo monena vuonna olemme antaneet opelle keväällä hyvässä kasvussa olevan yrtin. Tänä vuonna eniten miellytti timjami. Varsinkin kun kuulimme, että viime vuotinen sitruunamelissa oli ollut kovassa käytössä.

Tytär otti ja maalasi sinisillä sävyillä saviruukun. Kyljessä ollut lehti sai vihreyttä. Mistä muuten johtuu, että useimmat opettajat ovat niin sinisävyjen ystäviä?

Hyvää kesälomaa kaikille koululaisille! Olette sen ansainneet.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Maaseudun kevät galleriassa



Kevät tulvahti vastaan toukokuussa Korpilahden Höyrygalleriassa. Siellä oli Elina Kujansuun  taidenäyttely. Minulle kevään toivat erityisesti peltotöitä kuvaavat teokset. Harvoin taiteessa nähdyillä traktoreilla kynnetään, äestetään ja kylvetään. Lokit seuraavat valppaina, josko löytyisi napattavia matoja.


Elina Kujansuu Vapaa

Kun peltotyöt on tehty ja nurmi jo kasvaa, on aika päästää lehmät laitumelle. Tämän teoksen lehmissä asuu rauha. 

Lyöntimetalli tuo valoa teokseen
Elina Kujansuu Muisto valoisista ajoista
Nämä teokset on maalattu öljyväreillä pleksilasille ja lopuksi on lisätty lyöntimetallia.  Lyöntimetalli on teknisesti kuten lehtikulta ja se toimii ja sitä työstetään kuten lehtikultaa.
Tänä kesänä näitä töitä voi nähdä esimerkiksi Finn Medi 5:ssa (Biokatu 2, Tampere) kesä- ja heinäkuun ajan.

Kuvat ovat kännykkäkuvia, koska kännykkä on aina matkassa, mutta kamera harvoin.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ekologinen Pilkku-koru joka juhlaan

Pirteä huopakoru tuo väriä pukeutumiseen
PILKKU-koru on nimensä mukaan väripilkku pukeutumiseen. Kevään juhlissa se tuo iloa kantajalleen. Tässä on lahja, jota ei todennäköisesti vielä ole saajalla. Pilkku on omaa suunnitelua ja ompelua. Materiaalit ovat 60-luvun aito vetoketju ja ylijäämähuopa.

PILKKU on kooltaan maltillisempi kuin tästä kuvasta voisi päätellä. Mitat ovat 6 x 4 cm.

Väriskaala on laaja. Mustavalkoinen on klassikko jo ilmestyessään. Toistakymmentä väriä löytyy, joten ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat tietyn värin koruusi.

Huopakauppa on oma luotettava verkkokauppani. Toimitan tuotteet reipasta tahtia, vaikka lahjansaajalle suoraan. Mikä parasta - ilman toimituskuluja.

torstai 15. toukokuuta 2014

Kimallusta ja säihkettä urheilupuvuissa

Olin katsomassa Vaajakosken Kuohun järjestämiä joukkuevoimistelukisoja. Katsoin kisoja enimmäkseen pukujen kannalta, koska tällä hetkellä en ole mukana voimistelutouhuissa. Vuosia sitten olin 2,5 vuotta mukana tässä maailmassa.

Puvun rakentaminen lähtee liikkeelle kun on päätetty seuraavan kauden teema: syksy ja kevät erikseen. Teemaa ilmennetään väri- ja leikkausvalinnoilla. Säännöt rajoittavat eri ikäisten pukuja. Kangas on hyvin joustavaa lycraa. Selässä saattaa olla vetoketju. Ihonväristä kangasta käytetään usein hihoissa ja kaulanaukoissa sekä selkäkappaleissa.

Puku tilataan joko mittojen mukaan valmiina tai ompelijan työnä. Lisähaastetta tuo voimistelijoiden ikä. Monet saattavat venähtää mittaa paljon syksyn ja kevään välillä.

Kun puku on olemassa, alkaa huoltajien, usein äitien superurakka. Jokainen paljetti ommellaan kahdella pistolla kiinni. Strassit liimataan kukin paikalleen. Liimana on hyvä esim. Collall-tekstiililiima. Liiman pitää kuivua näkymättömäksi ja joustaa.

Puku on vain esiintyessä yllä. Kokonaiskäyttöaika puvuille on siis muutamia tunteja. Puvun hinta ei kyllä siltä vaikuta. Tässä alla olevien pukujen hinnoiksi veikkaisin satasesta lähtien aina muutamiin satasiin. Lajissa arvostellaan esteettisyyttä. Kimallusta ja säihkettä riittää.

12 - 14 -sarjassa oma henkilökohtainen suosikkini on Fitrit. Ohjelma kertoo vedenalaisen tarinan pikkukaloista.

Samassa sarjassa esiintyy Sitrit ja teema puvussa pako slummista.


Tämä puku oli minusta erityisen kaunis tyttöjen puku. Lumo on joukkue.

Näitä pukuja on niin monta, että lopuista en tiedä joukkuetta.Puvut kuuluvat 16 - 20 vuotiaille. Kommentoikaa te, jos tunnistatte. Teemoistakin voitte kertoa. Hyvin erilaisia maailmoja nämä välittävät: