Heijastin yhdistyksen jäsenille |
Tällä hetkellä työn alla on tällainen tilaus. Tilaaja on Maanpuolustusnaisten Liiton Keski-Suomen piiri ry .
Lounaspöydän keskusteluista lähti liikkeelle tämä työ. Ruuan lomassa voi siis syntyä luovia ajatuksia. Suunnittelun pohjana on Vilkku-heijastin, jossa on paljon samaa. Se on sydämenmuotoinen, mutta huovan värejä on liki 20 erilaista. Vetoketju kiertää myös sen reunaa.
Tämän heijastimen väritys haettiin yhdistyksen logosta. Pellavankukka keskimmäisenä määräsi huovan värityksen. Logo on brodeerattu huopaan ja kääntöpuolella on kestävä ja huippulaatuinen 3M Scotchlite heijastinkangas. Huopa on keskisuomalaista huopaa ja reunan vetoketju on aitoa 60-luvun vetoketjua.
Huhtikuussa piirtelin ensimmäistä ideaa. Toukokuussa etsin menetelmää, jolla tämä valmistuisi. Ennen kesää ensimmäinen tarjokas lähti kokoukseen hyväksyttäväksi. Heinäkuussa tarkensimme mallia yhdessä tilaajan edustajan, Eilan, kanssa helteisenä päivänä. Elokuussa oli vielä materiaalivirtojen kanssa puuhaa sekä kovasti brodeeraajan kanssa työtä. 10 versiota piti niitäkin kokeilla ennen kuin hyväksyttävä malli hioutui. Puoli vuotta siis menee tuotekehittelystä markkinoille.
Tämä heijastin virkistää laukkua, heiluu hihansuussa arjessa ja juhlassa. Se kertoo samalla, että olen "meidän yhdistyksemme" jäsen eli on yhdistävä tekijä.