perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kissoja villapaidassa

Kissoja villapaidassa kertoo erään villapaidan tarinan. Tätä on yritetty ostaa päältä, mutta kukapa paitaansa möisi. Paita täytti juuri 26 vuotta ja still going strong.

Kissapaita, jolla on tarina

Ojennan tässä teille pääkohdat. Tarinan sivujuonteet ovat ystävällisesti suluissa.

Lankojen hankinta

Ystäväni Minnan kanssa olin interraililla Keski-Euroopassa 80-luvun lopussa. Tapasimme Garda-järvellä (jonne eksyimme) müncheniläisen tytön, joka lupasi majoittaa meidät sekä etsiä paikallisen hyvän lankakaupan (myös kamerakaupan). Triesten, Pulan, Ljubljanan ja Wienin jälkeen matkasimme siis Müncheniin ja ostin villalangat sieltä. Sulloin siis langat rinkan pohjalle.

Paidan suunnittelu


Ensimmäinen luonnos kissapaidasta

Suunnittelin kuvioita puuväreillä 2 mm ruudutettuun vihkoon ja aloitin reippaasti omasta päästä silmukoilla. Noin 15-20 cm neulottuani havaitsin, että liian kapea tulee. Purkamaan siis.

Toinen luonnos neulepaidasta

Suunnittelin uuden mallin peiteväreillä suurpiirteisemmin. Kuvioita tuli tähän huomattavasti vähemmän.


Paidan neulominen

Kävin 1989 -90 syyskuusta helmikuulle Äänekoskella insinöörityötä tekemässä perjantait  ja lauantait, joten ne illat jäivät hyvin neulomiseen. Muun ajan opiskelin Tampereella. (Insinöörityön aihe oli Paperikoneen Online- mittareiden tarkkuus, tarkistus ja kalibrointi). Kissavillapaita ja insinöörityö valmistuivat hiihtoman kynnyksellä 1990.

Jaanan kanssa Cerviniassa, yllä vasta valmistunut villapaita

Ystäväni Jaanan mummo voitti Aurinko Jaffa -kilpailusta viikon laskettelumatkan Italian Cerviniaan. Kuvassa olemme Jaanan kanssa Cerviniassa. Cervinia on pieni kylä Pohjois-Italiassa lähellä Sveitsin rajaa. Ihastuttava paikka.

Muita versioita


Tyttären kissapaita

Myöhemmin neuloin vielä kaksi kissapaitaa Novitan Cottonella -langoista. Toisen sai kummityttöni. Hänen neulepaitaansa jatkoin hihoja ja helmaa. Niin kovasti hän piti paidasta. Tämä on tyttären paita. Hiiret tavoittelevat juustoja. Kissat aikovat napata hiiret.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Valokuvaus haasteena

Dalmatialaispentu, Felix 11 viikkoa
Osallistuin stoori-valokuvaushaasteeseen. Keräsin kuvat ja stoorit tänne yhteen paikkaan omalle sivulle.

Minua kovasti ilahduttaisi, jos kertoisit kommenteissa, mikä kuva koskettaa.

Yllä olevan kuvan Felix tuli vastaan luontopolulla helmikuisena päivänä. Terveiset omistajalle, jos satut tänne blogiin.