keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Tee ite Annantalossa

Värikästä ja luovaa taidetta.
Tee ite -näyttely 31.3.14 saakka Annantalossa Helsingissä
Johanna Seppä: Mummohousut
Kyllä, kävin Helsingissä tutustumassa näihin kajahtaneisiin kudelmiin kuten näyttelyn alaotsikko asian ilmaisee. Näyttelyssä on kaikenikäisten töitä. Joka työssä on käsityön leima. Paikka on Annantalo, joka löytyy Simonkadun yläpäästä. Annantalo on vanha suuri talo Kampissa. Pihassa oli vaunuparkki perheen pienimmille.

Mummohousut on vähän kuin Pirkka-niksi: aivan  varma ei voi olla ovatko nämä hienot ja käyttökelpoiset vai ehkä kuitenkin vähän huvittavat. Pilkettä täytyy olla silmänurkassa, jos näillä liikenteeseen lähtee. Ehkä heinäkuun lopulla rannalle? Joka tapauksessa tällaiset olisi mukava virkata.

Parasta näyttelyssä oli se, että oli mahdollista itsekin osallistua: naputtelimme omat tagit seinälle ja toimme ne esiin villalankojen avulla. Ryijy valmistunee pikkuhiljaa kun jokainen kävijä käy solmimassa muutaman kuteen pätkän. Kangaspuissa oli kudelma, jota sai käydä paukuttelemassa muutaman kuteen verran.

Riikka Harjusaari: Jos jouluna ei ole lunta

Kati Kontu: Ruutu
En ole mattotaituri, joten tämä jäi minulle mysteeriksi. Voiko muka kuteet värjätä näin tarkasti, jotta kuvio muodostuu just kohdalleen. Ainakaan loimilangoissa ei näkynyt väriä. Mahtava 3-ulotteinen vaikutelma.
Puunlehtipuku: ekologinen valinta
Tämä puku oli hämmästyttävä. Yläosa oli koottu tammenlehdistä ja alaosassa oli isompia lehtiä. Mietin millä tavalla nämä lehdet oli käsitelty ja kiinnitetty puvun runkoon. Harmi vaan työn ja tekijän nimi ovat minulta kadoksissa. Kuten seuraavastakin työstä.

Varaosia (Spare parts for winter)
Tämä neuleeseen puettu siipi oli hellyttävä. Mittaa siivellä on puolitoista metriä, joten pikkupiipertämisestä ei ole kysymys. Onhan meillä ihmisilläkin monenlaisia varaosia tarjolla miksipä ei myös linnuilla.

1 kommentti: